maanantai 22. lokakuuta 2012

Moi taas

Mitä ootte mieltä, olisko aika jatkaa taas blogin kirjottamista ja muiden elämien kyttäämistä blogien kautta? Minä ainakin oon sitä mieltä, että jatketaan vaan.

Eli kesä meni nopeesti ja kaikki aika meni lähinnä töissä ja Laurin kanssa. Ihan kivaa oli, mutta mitään ertyistä ei tapahtunut muistaakseni.. Muutama viikko sitten käytiin kuitenkin perheen voimin Kyrpoksella, Pafoksella. Se oli kyllä ehkä "kesän" paras juttu!





Käytiin satamassa maistamassa tätä paikallisten herkkua mezeä. Siihen kuuluu noin miljoona pientä ruokaa, tai siis lähinnä salaattia, kastikkeita, lihoja, kaloja, pitaleipää ja niitä yhdistelemällä saadaan aika mahtava ateria. Suosittelen kokeilemaan Kyproksen/ Turkin/ Kreikan matkalla!





Tällä reissulla haluttiin olla turisteja ihan kunnolla ja käytiin kattomassa mm. Afroditen synnyinpaikkaa (kuvat ylä- ja alapuolella), Kyproksen pääkaupungissa Nikosiassa ja jossain pikkukylässä (minkä nimeä en muista). Sieltä pikkukylästä ostin maailman ihanimmat käsintehdyn pitsiviltin ja pullon viiniä. Mitään muuta en ostanukkaan koko reissulta! :o



Yritettiin päästä siellä pikkukylässä myös käymään kirkossa, mutta meidän perheen tytöt olivat pukeutuneet liian sopimattomasti, niinkuin kuvasta näkyy! Äiti oli kuitenkin kiva ja kävi nappaamassa meille yhden kuvan sieltä kirkon sisältä ja sekin oli aika epäonnistunut..





Muut reissukuvat onkin vielä jossain menossa, eivätkä ole saavuttaneet minun tietokonettani, joten nämä saavat kelvata. Oli siis kivaa ja nyt on jäljellä vaan kuvat, äärimmäisen kuiva iho ja rusketus, joka on pala palalta kuoriutunut jo pois. Jaloissa on kyllä kuoriutumisprosessi yhä menossa... jipii

Ainiin, ja ostinhan mää asunnonkin! En tosin Kyprokselta, vaan Tampereelta! Ensi kuun alussa muutetaan Laurin kanssa Tampereen Linnainmaalle saunalliseen kaksioon, jossa on pyöreä parveke. Voi tätä onnea! <3 br="br">

PS. Lupaan, että seuraavaan postaukseen ei mee yhtä kauaa kun viimeks :))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti