torstai 26. toukokuuta 2011

Yökylävieras

Tinttididii ja yllätysyllätys mun yökylävieraana kävi toi Fox Cubin Iina !


Tyttöparka oli ihan ihmeissään saapuessaan tänne meidän pieneen Jämsän kylään, kun täällä ei ole edes yhtiäkään liikennevaloja, vain miljoona liikenneympyrää Kehui mun kotikaupunkia muuten kauniiksi (onneksi). Iina oli jo meinannu soittaa, että onko Jämsässä edes Alkoa, mutta ei tarvinnutkaan, kun junassa ollut spurgu oli myös tulossa kotikaupunkiinsa takaisin. Hei, ei tää oikeesti ole niin kamala paikka ja mulla on siitä jopa todistusaineistoa ! Napattiin nimittäin vähän kuvia samalla kun esittelin vähän paikkoja.








Käytiin kiertämässä Jämsän kaupat jo eilen, mutta tänään otettiin suunnaksi jyväskylä!



Ilta kului mukavasti kuulumisia vaihdellessa, syödessä ja juodessa ! Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa ystävää, enää HooÄrrä olis puuttunut, mutta nauttikoon toinen nyt reissustaan. Me koitetaan nauttia elämästä täällä. Iina lähtikin sitten Jyväskylästä kotia kohti junaillen ja näillä näkymin ensi viikolla myös mun matka kävisi vihdoin taas Mikkeliin.

Nyt menen pesemään kasvonaamion pois ja hautaudun viltteihin katsomaan elokuvaa. Mukavaa torstai- iltaa Teille !

puss

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti