lauantai 2. huhtikuuta 2011

New York, New York

Kotona ollaan ! Pikaisku Manhattanille tosiaan oli nopeampi kuin koskaan. Lento oli tosiaan ensin muutaman tunnin myöhässä, mikä tällä aikataululla verotti shoppailuaikaa ja ehdottomasti liikaa. Käytössä oli tosiaan lähestulkoon minuutti aikataulu.


Ensimmäinen osoite tosiaan oli Victoria's secret, josta alusvaatteita lähti mukaan oikein kiitettävästi ! Tosiaan yli 60 $ ostoksesta sai veloituksetta merkin oman sateenvarjon, eli semmoinenhan sieltä tietty lähti mukaan. Siellä oli myös meneillään kampanja, jossa jokaisesta ostoksesta sai "palkintokortin", jossa oli tuntematon summa rahaa ladattuna. Kortin sisällöstä sait tietää vasta perjantaina. Itse sain 10$, mutta onhan sekin jo jotain.


Tässä vähän kokoelmaa kuvista mitä jäi koukkuun mun kameran muistikortille. Kuvassa on näkymää Macy'sin sisältä, jossa nyt on meneillään jotkut kukkaviikot, josta en jaksanu ottaa selville sen enempää, mutta kaunista oli kun missä ! Ja shoppailut siellä sujui hyvin kuten aina. Kuvassa myös vähän New Yorkin katukuvaa. Marimekon liikekin tosiaan löydettiin ja myyjät kertoivat, että päämyymälä avataan 5thille pian. T.G.I. Friday'silla käytiin eräs kaunis ilta syömässä ja ruoka oli uskomatonta ! Suosittelen erittäin lämpimästi.

Ja kyllä, pitkään kerkisin haaveilla omasta Louis Vuittonin laukusta ja nyt se on mun !
Tosiaan, reippaana tyttönä marssin 5th avenuen LV:n liikkeeseen ja hetken kierreltyäni tiesin, että eräs neverfull azur on mulle sopiva ensimmäiseks kunnon laukuksi. Kerroin myyjälle mitä haluan ja menin kassalle maksamaan. Myyjä näytti laskimesta hinnan, joka tosiaan hiveli 800$. Sen jälkeen tämä kyseinen myyjä otti kassan alta kirjeuoren, jonka päällä luki isolla LAURA. Hetken aikaa vain tuijotin kuorta ja katsoin, kun hän otti sen sisältä 500$ ja sanoi "There's something else to you too. Happy birthday". Vieläkin olin ihan hiljaa ja avasin lappusen, joka kuoren sisälle oli jäänyt. Sieltä paljastui seuraava teksti:

Äiti kun haluaa lapsensa iloiseksi,
on tässä siihen resepti ja niksi:

loraus louis vuittonia,
kourallinen guessia,
hyppysellinen hilfigeriä..
Näin löytyy onni ja autuus;
on lapsella laukku uus..

Hyvää syntymäpäivää etukäteen!




äiti


Mun äiti tosiaan on uskomaton. Itkuhan sitä lukiessa tuli ! Ikinä ennen en oo itkeny silkasta onnesta. Tähän mennessä mun elämän upein hetki. Oon vieläkin ihan sanaton tästä :D Ja mun synttärithän tosiaan on vasta 21. päivä tätä kuuta, että ei tarvii vielä onnitella :p




Ja tällaisissa merkeissä lähdettiin tänään ajelemaan kotiinpäin ! Ihan kaikki laukut ei sentään ole mun, vaan osa on mun siskopuolen, jonka kanssa olin matkaamassa. Sieltä saatattekin jo mun uutta murua erottaa, jos katsotte tarkkaan !

Tällä kertaa ei asiaa ollut enempää, mutta palaan asiaan huomenna vielä ostosten esittelyn merkeissä !

pussss

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti