keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Day 2

EKA RAKKAUS

Pienempänä luulin muutaman kerran, että olin rakastunu, mutta nyt vanhempana on ymmärtäny, että sehän oli vaan ensihuumaa. Mun mielestä kukaan ei voi oikeesti tietää onko rakastunu toiseen, ennenkun se ensihuuma on laantunu ja sen toisen viat alkaa paljastua ja riidat on välillä pahojakin, mutta kaikesta huolimatta pysyy toisen rinnalla ja tykkää siitä just sellasena kun se on.



Aikoinaan Jämsässä oli tapana, että vappuna kaikki nuoret kerääntyy Pukinvuoren laavulle juhlimaan porukassa, poissa vanhempien silmistä. Nykyään kun ajattelee, niin hullujahan me oltiin kun kiivettiin kallioo pitkin tai juostiin lenkkipolkuja, vaan että päästiin juomaan sinne missä oli kaikki muutkin. Vähän väliä joku pyöri kallioo alas tai joku oli oksentamassa pusikossa, mutta kyllä kaikki tais olla sen arvosta.
Tapasin mun ekan rakkauden laavulla, vappuna 6 vuotta sitten. Olin just täyttäny 15 vuotta. Mulla oli päässä vaaleenpunanen peruukki ja isot valeenpunaset arskat ja T halus ehdottomasti kokeilla niitä ja loppujenlopuks hukkas ne lasit. No yhdessä sitten puhelimen valossa etsittiin niitä ja sillon ihastuin.
Muutama päivä myöhemmin tehtiin tuplatreffit kavereiden kanssa, jotka oli ilmeisesti myös lähentyneet siellä laavulla. Illalla T saatto mut kotipihaan ja katuvalon alla sit pussailtiin. Sitten tää toinen pariskunta huutaa vähän matkan päästä, että me "ruvettiin seurustelemaan, ruvetkaa tekin". No mehän ruvettiin.



Kohta on 6 vuotta kulunu, eikä vieläkään oikein tiedetä missä mennään. Seurusteltu me ei olla pitkään aikaan, mutta asutaan kuitenkin yhdessä vielä.

Tämä T, josta olen aikaisemminkin maininnut, on siis mun ensirakkaus, enkä sen jälkeen ole ketään muuta rakastanut.

kuvat weheartit.com

puss

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti