tiistai 12. huhtikuuta 2011

Day 1

ESITTELE ITSESTI

Käskystä !

Olen siis Laura, 20 vuotias tradenomiopiskelja Jämsästä, mutta koulua käyn Mikkelissä.

Jämsässä asun keskustassa ikiomassa parvekkeellisessa ja saunallisessa kolmiossa ja Mikkelissä vielä parin viikon ajan pienessä, mutta kauniissa yksiössä ihan koulun lähellä. Tällä hetkellä asun yksin, mutta koska normaalisti T on vuokralla tässä isommassa kämpässä, niin viikonloput asuin hänen kanssaan. T on jo kuukauden verran ollu reissussa ja kaks viikkoo vielä edessä. Katsotaan sitten järjestelyt uudestaan.

Leikin eilen webkameralla
Eilen mun äidin kanssa keskestellessa todettiin, että oon laukku-, kenkä-, vaate- ja kalustefriikki. Siis materialisti. Tästä en ole erityisen ylpeä, mutta kauniit tavarat on mun intohimo kuitenkin.
Ehkä tästä syystä haluaisinkin lähteä esimerkiksi Lahteen opiskelemaan sisustussuunnitelijaksi, toisaalta myös kiinteistövälitys kiinnostaa. Tradenomi musta tulee jokatapauksessa ensin !

Kuuntelen paljon musiikkia ja mun ehdoton lempiartisti on jo vuosia ollu Kanye West. Se on kyllä uskomaton. Kuuntelen siis pääasiassa räppiä, reggaeta, jonkin verran dubsteppiä ja sit tietenkin tota radiohömppää kun Mikkeliin ajellessa radio on melkein aina päällä.

Hmm mitähän muuta. Paheita mulla ei kauheesti oo, ainakaan mitään pahoja. En kyllä taida mikään pulmunenkaan olla.. Kiroilen, juon, poltan satunnaisesti, laiska oon kyllä useinkin ! Paheista pahimpaan eli huumeisiin en oo ikinä koskenu, enkä koske. Tästä olen ylpeä.

Nyt en kyllä keksi enempää kerrottavaa tähän hätään ! Lähden tästä muutenkin kohta ajelemaan kohti Mikkeliä, että päästään Iinan ja HooÄrrän kanssa taas hengaamaan :)


Tämmösestä musiikista mää tykkään ! Jare&VilleGalle feat. Heikki Kuula - Nelisilmä.

1 kommentti:

  1. Kohta nähääääääääään ja mennään syömäääääääään!!!!! <3 MUISTA VUOITTON MUKAAN tai suutun siulle, hihi! ;) Mie sit hipelöin sitä koko ajan raflassa.

    VastaaPoista